Yksi palvelija, kiitos!

7. maaliskuuta 2018

Lisään edelliseen postaukseen sen, että välillä lapsikortin käyttäminen koulussa oli hauskaa, kun halusi lähteä aiemmin kotiin ”mun täytyy hakea lapsi”= lapsikortti😄 Mutta useimmiten sen käyttö oli oikea ja silloin se ei ollut hauskaa ”en pääse tenttiin/esitykseen/vuoroon, koska lapsi kuumeessa”. Kerran harjoittelujakso koulumme omassa ravintolassa suoritetun kurssin aikana Sabrina tuli kipeäksi ja sen sijaan, että olisin saanut suoritettua ja arvosanan, jouduin korvaamaan tunnit seuraavana vuonna (syksykausi loppui). Kyllä se ärsytti, mutta en voinut asialle mitään. Toisinaan olen ottanut Sabrinan tunnille jopa mukaan. Onneksi hän on kiltti ja käyttäytyy hyvin.

Tänään kävimme Sabin kanssa silmälääkärillä. Hänellä on ollut pientä karsastusta toisessa silmässä mitä lääkäri ei tänään edes huomannut. Asiaa kuitenkin tarkkaillaan, mutta todennäköisesti kyse on vaan lapsen ”löysästä” silmästä joka kehittyy iän mukana.
Sairaalassa ollessamme tajusin tykkääväni olla sairaaloissa. Minusta siellä on jotenkin rentouttavaa ja rauhallista olla. Palvelijoita (hoitsuja) kaikkialla haha!
Minulla on hyviä sairaalakokemuksia, kun olen 2-3pv maannut ja hoitsu hoitaa kaiken lääkkeistä ruokaan. Painat vaa nappia ja hoitsu tulee! Ehkä tästäkin nauttiminen todella kumpuaa jostain sielä mun ”edellisestä kuninkaallisesta elämästä”?

En oikeasti usko sellaiseen, tai en ole varma mihin uskoa ylipäätään, mutta minulla on selvästi sellaisia taipumuksia nauttia palveltavana-olosta. Eikä vaan sillain ”äitillä on kiva käydä”, vaan mä voisin huoletta palkata palvelijan jos rahassa uisin :D Mieheni taas ei voisi kuvitellakaan, että joku toinen tekisi kaiken, mutta kyllä minulta vaan onnistuisi helposti soittaa kelloa ja pyytää teetä ja ruuan valmiiksi klo 14.

Huomaan ihan arkielämässänikin osaavani pyytää asioita, esimerkiksi asioita mitä minulle ”kuuluu” vaikka asiakaspalvelussa tai palvelualalla muuten. Osaan pyytää apua, osaan pyytää sitä sun tätä kaihtelematta, mutta kyllä minäkin teen jos minulta pyydetään. Harvempi vaan koskaan pyytää.
”Antaisitko tuon, kun oot siinä” ”voisitko auttaa tämän kanssa” ”annatko samalla vettä mulle” ”voisitko tuoda mulle sitä tai tota” ”viitsisitkö hieroa mun jalkoja” ”kun oot siinä tuollainen vahva mies, ni voisitko auttaa ja kantaa tän painavan asian mun autoon, kiitos<3 ”

Äiti sanoo mun tulleen tähän elämään oppimaan nöyryyttä ja vastasin, että eiköhän tämä riittänyt 30 vuotta oppia, viekää mut takaisin.

Puhutaan nyt hetki vakavasti kuitenkin. Elämäni on  hyvää ja onnelista, eikä minulta puutu -oikeasti- mitään. Minulla on rakkautta, kaunis katto pään päällä ja terveyttä. Pystyn ostamaan asioita mitä haluan ja pystyn matkustelemaan vuosittain. Minulla on kaikki hyvin, mutta kyllä yksi lottovoitto saisi tähän osoitteeseen tulla, niin lähen thaimaasta hakemaan oman "vaimon" tänne!
Oliko laiton vitsi?



Leave a Comment

  1. Mitä pahaa on siinä, että on sisäisesti prinsessa? Ei mitään!

    VastaaPoista