Pääsiäiseksi Disneylandiin

28. maaliskuuta 2018

Halusin tulla vain pikaisesti kirjoittamaan, että lähdemme huomenna Pariisiin Disneylandiin pitkäksi viikonlopuksi! Tätä on tyttä sekä äiti odottanut öitä laskien. Minua ei Pariisi ole koskaan kiinnostanut, mutta koska lentomatkat muualle Disneylandeihin on vielä liian pitkiä neljä vuotiaalle, niin viemme Sabrinan tällä kertaan tänne:)

Itsehän kävin Kalifornian Disneylandissa 2016 ja se ylitti kaikki odotukset. Sitä kokemusta ei voi sanoin kuvailla kun  tämmöinen ikuinen Disney prinsessa pääsi toteuttamaan unelmansa 30 vuoden jälkeen. Olin yksin reissussa ja vietin Disneylandissa 12h, eikä se edes tuntunut pitkältä ajalta. Aurinko paistoi ja istuskelin välillä ja vaan nautin. Arielin tapaaminen tietty oli huipennus kaikelle. Toivottavasti Pariisin reissu on yhtä ikimuistoinen.

Tässä meidän asut, yllätyyys:D

Okei, en saa puhelimella nyt lisättyä kuvia, joten löytyy instagramista! Sabrinan asun tilasin Aliexpressiltä ja tekivät sen hänelle mittojen mukaan. Mekko on silti hieman reilu, mutta mahtuupa alle pitkähihaset. Oma asuni on BikBokista ja Lindexiltä.

Yksi palvelija, kiitos!

7. maaliskuuta 2018

Lisään edelliseen postaukseen sen, että välillä lapsikortin käyttäminen koulussa oli hauskaa, kun halusi lähteä aiemmin kotiin ”mun täytyy hakea lapsi”= lapsikortti😄 Mutta useimmiten sen käyttö oli oikea ja silloin se ei ollut hauskaa ”en pääse tenttiin/esitykseen/vuoroon, koska lapsi kuumeessa”. Kerran harjoittelujakso koulumme omassa ravintolassa suoritetun kurssin aikana Sabrina tuli kipeäksi ja sen sijaan, että olisin saanut suoritettua ja arvosanan, jouduin korvaamaan tunnit seuraavana vuonna (syksykausi loppui). Kyllä se ärsytti, mutta en voinut asialle mitään. Toisinaan olen ottanut Sabrinan tunnille jopa mukaan. Onneksi hän on kiltti ja käyttäytyy hyvin.

Tänään kävimme Sabin kanssa silmälääkärillä. Hänellä on ollut pientä karsastusta toisessa silmässä mitä lääkäri ei tänään edes huomannut. Asiaa kuitenkin tarkkaillaan, mutta todennäköisesti kyse on vaan lapsen ”löysästä” silmästä joka kehittyy iän mukana.
Sairaalassa ollessamme tajusin tykkääväni olla sairaaloissa. Minusta siellä on jotenkin rentouttavaa ja rauhallista olla. Palvelijoita (hoitsuja) kaikkialla haha!
Minulla on hyviä sairaalakokemuksia, kun olen 2-3pv maannut ja hoitsu hoitaa kaiken lääkkeistä ruokaan. Painat vaa nappia ja hoitsu tulee! Ehkä tästäkin nauttiminen todella kumpuaa jostain sielä mun ”edellisestä kuninkaallisesta elämästä”?

En oikeasti usko sellaiseen, tai en ole varma mihin uskoa ylipäätään, mutta minulla on selvästi sellaisia taipumuksia nauttia palveltavana-olosta. Eikä vaan sillain ”äitillä on kiva käydä”, vaan mä voisin huoletta palkata palvelijan jos rahassa uisin :D Mieheni taas ei voisi kuvitellakaan, että joku toinen tekisi kaiken, mutta kyllä minulta vaan onnistuisi helposti soittaa kelloa ja pyytää teetä ja ruuan valmiiksi klo 14.

Huomaan ihan arkielämässänikin osaavani pyytää asioita, esimerkiksi asioita mitä minulle ”kuuluu” vaikka asiakaspalvelussa tai palvelualalla muuten. Osaan pyytää apua, osaan pyytää sitä sun tätä kaihtelematta, mutta kyllä minäkin teen jos minulta pyydetään. Harvempi vaan koskaan pyytää.
”Antaisitko tuon, kun oot siinä” ”voisitko auttaa tämän kanssa” ”annatko samalla vettä mulle” ”voisitko tuoda mulle sitä tai tota” ”viitsisitkö hieroa mun jalkoja” ”kun oot siinä tuollainen vahva mies, ni voisitko auttaa ja kantaa tän painavan asian mun autoon, kiitos<3 ”

Äiti sanoo mun tulleen tähän elämään oppimaan nöyryyttä ja vastasin, että eiköhän tämä riittänyt 30 vuotta oppia, viekää mut takaisin.

Puhutaan nyt hetki vakavasti kuitenkin. Elämäni on  hyvää ja onnelista, eikä minulta puutu -oikeasti- mitään. Minulla on rakkautta, kaunis katto pään päällä ja terveyttä. Pystyn ostamaan asioita mitä haluan ja pystyn matkustelemaan vuosittain. Minulla on kaikki hyvin, mutta kyllä yksi lottovoitto saisi tähän osoitteeseen tulla, niin lähen thaimaasta hakemaan oman "vaimon" tänne!
Oliko laiton vitsi?



Superäiti

5. maaliskuuta 2018

Ihan ensiksi haluan sanoa miten sydäntä lämmittävää on huomata, että tänne löytää vielä vanhoja lukijoitani ja laitatte ihania "tervetuliasiviestejä" minulle. Oikeasti kiitos.
Mietin miten kukaan enää tänne edes löytää, kun en jaksaisi blogiani sinänsä nyt mainostaakkaan. Miten te anonyymit sitten huomasitte mun kirjoittaneen tänne vuoden jälkeen? Edellinen postaukseni oli suunilleen tasan vuosi sitten, mutta en ole aktiivisesti kirjoittanut sitten vuoden 2015!

Eilen kaivoin internetistä blogeja, joita aiemmin lueskelin. Yritän todella päästä takaisin tähän blogimaailmaan, mutta en edes ymmärtänyt mitä blogiportaaleita porukka nykyään käyttää. Onko koko blogimaailma muutenkin siirtynyt youtuben puolelle? Olisi kiva tehdä videoita, mutta jos tämä blogin tekeminen vie aikaa, niin vlogin tekeminen se vasta aikaa vie!

Olisi kiva kuvailla päivääni Iholla- sarjan tyylisesti ja joku toinen voisi sitten leikata ja viimeistellä videot, nimittäin minä en jaksaisi perehtyä sellaiseen. En ainakaan nyt, ehkä opparin kirjoitettua minulla saattaisi olla aikaa siihen. Tämänkin blogin kirjoittaminen jäi heti kun aloitin opiskelut, sillä vaikkei ehkä uskoisi, niin blogin tekeminen todella vie monta tuntia. Kirjoittaminen, kuvien ottaminen ja niiden muokkaaminen. Opiskeluiden aloitettuani minulla ei jäänyt yhtään tuntia päivästä blogin tekemiseen.

Opiskelu äitinä ei ole helppoa. Ajoittain ajattelen miten ihmeessä olen selviytynyt koulusta näin hyvin ja loppusuoralle. Ensimmäinen 1,5v koulusta oli pelkkää rapsojen tekemistä. Kymmeniä sivuja rapsoja viikottain. Ryhmätöitä, joissa täytyy yrittää pysyä tahdissa muiden kanssa, kun itsellä lapsi kipeänä tai ei vaan oikeasti aikaa keskittyä siihen. Deadline kolmen tunnin päästä ja nukutat juuri lasta. Ryhmächatti huutaa, keskustelee tehtävänannosta ja kyselee mua, kyselee mun osuutta tehtävästä. Joo joo mä viimistelen sen vielä, kunhan vaan saan lapsen nukutettua!

Sitten se saatanan kone vetää ittensä jumiin. Latailee. Aloittaa kokonaan jonkin järjestelmäpäivityksen kesken mun rapsan tekoa! Tämä oikeasti tapahtui kerran ja dl ryhmätyöstä oli tunnin päästä. Lapsi itki huoneessaan ja mä lattialla yritin vääntää sitä työtä, kunnes se kone teki mitä teki. Menin vessaan itkemään. Laitoin ryhmälle viestin, että poistun kokonaan tiimistä, sillä en vaan kestänyt sitä pahaa oloa koko ryhmäni puolesta, kun minä en saa palautettua osuuttani. Olen herkkä. En halua tuottaa pettymystä muille, enkä jaksa selitellä oikeasti aivan älytöntä tarinaa, joka oli totta.

Rehellisesti sanottua nautin yksilötöistä, sillä silloin olen vastuussa vain ainoastaan itsestäni ja tiedän mihin arvosanaan pyrin ja mihin minulla on resurssit. Koulusta kotiin, tyttö päikystä, välipalaa, jumpalle, iltapala ja nukkumaan. Tässä vaiheessa mulla alkoi vasta aikaa avata tietokone ja keskittyä koulutehtäviin. Keskiyöhön ja sen yliki on tultu rapsoja väännettyä ja toisinaan sitä halusi vain rentoutua ja katsoa telkkaria.
Kurssit on nyt kuitenkin kaikki suoritettu ja enää ONT vääntäminen jäljellä! Se kaikkein vaikein ooh haha. Minä selviän tästä!

Oltiin tänään uimassa ja Sabrina sanoi minulle "Sinä olet äiti superäiti, sinä olet supernainen". Liikutuin ja halasimme. Sitä minä olen, supernainen.


Greyn anatomia

4. maaliskuuta 2018

Katsotaan Kuuran kanssa Greytä. Perheeni ja ystäväni kutsuu häntä sillä nimellä, mutta hänen puoleltaan kaikki kutsuu Kuuraa toisella nimellä, joka on hänen oikea kutsumanimensä. Minusta hänen ensimmäinen nimensä Kuura on niin kiva, että se vaan jäi elämään ja sillä hänet esittelin kaikille minun puoleltani. Kuura.

Ja kyllä, me katsotaan yhdessä Greyn anatomiaa, joka ilta! Tykkäämme ja haluaisimme katsoa enemmän elokuvia, mutta sen valitsemiseen menee aina niin paljon aikaa, että siihen mennessä kun sellaisen EHKÄ saamme valittua, niin on jo nukkumaanmenoaika. Joten suosiolla katsomme vaan Greytä, ellei ole tiedossa elokuvaa jonka haluaisimme katsoa.

Aamusta kävimme kävelyllä ja iltapäivällä lähdimme Espooseen mummoni syntymäpäiville. Käyn Espoossa muutaman kerran kuukaudessa ja siellä käydessäni mun on pakko käydä AINA Espoon kierrätyskeskuksessa, koska mä teen sieltä aina aivan mahtavia löytöjä retro puolelta. Tykkään todella paljon kaikesta retrosta, enkä malta saada esitellä löytöjäni täälläkin teille! Parastahan tuossa paikassa on se, että se on ihan törkeen halpa. Verrattuna kaikkiin muihin kirppiksiin, kuten UFF tai Fida, niin kierriksen vaatteet ovat ilmaisia. Opiskelijana saan vielä 20% alennuksen, niin eipä jäänyt tänäänkään Luhdan retro takilleni hintaa kuin 12e!!

Olen siis todella kirppiksien ystävä, tykkään tehdä löytöjä halvalla. Toki ostan vaatekaapin "peruspilareita" kaupasta, mutta täälläkin joskus kertoneena, suuntaan kaupoissakin aina ale-osastolle, koska vältän täydellä hinnalla ostamista mistään. Kierrikseltä kerään varsinkin suomalaista retroa. Rakastan vanhoja suomalaisia vaatteita ja laukkuja. Made in Finland. Aivan mahtavaa ja kaunista vaatetta/laukkua, ja aivan uudenveroisia! Tuun esittelemään ostoksiani täällä ehdottomasti!:)

Tässä kuvia tältä päivältä. Katsokaa. Minä kaupungista täällä nyt, mutta tykkään paljon. Olen muutenkin aina tykännyt asua rauhallisella alueella ja asuinkin 9 vuotta Kehä 3 ulkopuolella ihan metsässä. Nyt sain vaan enemmän rauhaa ja tykkään tästä. On hiljaista ja rauhallista. Turvallinen olo. On ihanaa myös saada lapsen leikkiä omalla pihalla turvallisesti, ilman että täytyy vältämättä itse siellä palloilla. Kuura on tehnyt traktorilla meille oman pulkkamäen ja Sabrinalla on leikkimökki, jota hän pitää ravintolana, ja varsinkin kesällä lapsen kanssa elämä on helppoa näin. Ensi kesäksi ostetaan vielä tramppa ja keinu, niin kyllä viihtyy lapsi sekä aikuinen.

Nyt keskityn takaisin Greyhin. <3






Täällä mä oon, vieläkin sun

2. maaliskuuta 2018

Reino Nordin?

Tässä minä tosiaan olen. Sama ihminen, mutta kaikki aivan toisin.

Nykyisen ympäristöni vuoksi voisin melkein vaihtaa blogini nimeksi Maatilan Kuningatar, mutta meillä ei maatilaa ole, vaikka kaikki ympärillä sitä onkin. Mitä luulette, kun tämmöinen kaupunkilainen oman elämänsä kuningatar laitetaan keskelle peltoja, vuoden 1937 rakennettuun vanhaan kouluun ja hehtaarin pihalla, tapahtuu? No ei mun kätösistä tapahdu ainakaan yhtään mitään.  Vielä.

Viime kesä meni tätä kaikkea ihmetellen ja peukaloita pyöritellen, että mitäs tälle pihalle oikein pitäisi tehdä. Ruusupensas rehottaa, rikkaruohot valtaa pihaa, omenapuita, vadelmapensaita, musta-ja punaherukoita -niistä ei ainakaa mehua tullut, vaikka ajatus oli hyvä. Minä en osaa tuollaisia asioita, mutta haluan opetella. Haluan omia mansikoita, kasviksia, tehdä mehua ja oppia kaikkea pihasuunnittelusta.
Talo pysyy lämpimänä, sekä pystyssä tällä hetkellä ainoastaan ihanan osaavan mieheni vuoksi. Kuka olisi uskonut, että hallissa Saran auton vieressä on hänen miehensä traktori? Kyllä, mun miehellä on traktori ja hän soittaa harmonikkaa. Kerrottakoon hänestä kuitenkin myöhemmin.

Koulu. Sitäkin minulla vielä on. Viimeinen vuosi meneillään. Kurssit suoritettu, enää opinnäytetyötä ja harjoittelun toista osaa vaille valmis Matkailu- ja palveluliiketoiminnan Restonomi täällä moi. Nähtäväksi jää oliko se minun ala sitten todellisuudessa.

Uusille lukijoille infopläjäys minusta:

  • ikuinen Disney prinsessa
  • Ariel henkeen ja vereen, sekä ihoon. Half sleeve Ariel
  • bloggaaja, jonka ei kannata kirjoittaa mielipidepostauksia - paskamyrsky
  • suklaa-addikti, eikä vaan sen sanan kauneuden takia, vaan oikeasti sokeririippuvainen
  • pelkään alieneita
  • kissaihminen
  • äiti
  • luulee olleensa entisessä elämässään kuningatar, tai vähintään aatelinen henkilö